Taas pitäisi olla kokeeseen lukemassa, mutta koneelle jotenkin eksyin. Huomenna on yhteiskuntaopin koe ja ensi viikolla maantiedon, fysiikan ja matematiikan koe. Mihinkään en ole vielä lukenut. Pitäisi ottaa itteään niskasta kiinni ja alkaa lukea!
Eilen koulussa me menimme katsomaan Globen uupuneet Vaahterasalille. Esitys oli ihan hyvä ja aika mielenkiintoinen.

Vaahterasalilta suuntasin Trioon etsimään laukkua, mutta eihän siitä tullut mitään. Laukkua etsin sen takia, että edellinen hajosi keskellä koulun käytävää. Ostin sen Seppälästä melkein vuosi sitten ollessani siellä TET:issä. Hihna irtosi toiselta puolelta. Harmi, se oli hyvä laukku ja kaunis. Perjantaina voisi taas koittaa etsiä. Haluaisin samantapaisen, kuin se mikä minulla oli jo. Olen nyt pari päivää käyttänyt The Baseballsin keikalta ostamaani laukkua.

Triosta menin sitten Kannaksen lukiolle odottamaan Suvia, jonka jälkeen tulimme meille ja naureskelimme oikein olan takaa! Perjantaina sitten uudestaan. Saa nähdä mitä sillon keksitään. Luultavasti ja toivottavasti otetaan paljon kuvia!

En ole vielä aloittanut kuvistyötäni eli kollaasia ystävyydestä. En ole vielä edes skannannut kuvia koneelle, voisin sen aloittaa vaikka huomenna jos on aikaa.
Haluaisin tilata jostain lisäkkeet tai käydä parturissa laitattamassa, mutta tuntuu ettei ole rahaa. Ehkä jossain vaiheessa saan ne, mutta värin arpominen olisikin sitten ongelma, koska en tiedä millä värillä värjään seuraavaksi, joko kirkkaan punaiseksi tai takaisin mustaksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti